Ja niin se isi pikaliimatti ja lapsi katsoi vierestä, kun isin isot kädet korjasi. Lapsesta kasvoi nuori nainen ja nuoresta naisesta tuli rakennusmestari.
Kovin itsestäänselvyys ei ikänä ollut, että minusta olisi rakennusmestari tullut. Sitä loppuun asti myös vanhempi siskoni epäili. Kävin ensin toista koulua ja se ei tuntunut ikänä omalta jutulta, asiaa tuli mietittyä vuoden verran myös ulkomailla. Ulkomailta palattuani rakennusmestarin koulutusohjelma oli käynnistetty ja siitä sitten kiinnostuin ja otin selvää. Työkokemusta raksalta ei ollut, mutta kova halu oppia löytyi.
Pääsykokeiden kautta takaisin koulun penkille, JES! Tuntui hyvältä vaikka itseni hieman tyhmäksi tunsinkin. Onneksi samalle luokalle osui muitakin noviiseja, meitä oli aika paljon. Kouluaika meni kuin siivillä ja suurempia ongelmia ei ollut aineiden kanssa. Koulussa jo tuntui ammatinvalinta hyvälle, se varmistui viimeistään kun työllistyin ennen valmistumista.
Nyt siis alta vuoden olen ollut työmaamestarina ja ainakin vielä tykkään työstäni. Voisin jopa sanoa, että rakastan. Hulluko? No, niin on sanottu. Työ on haastavaa ja silloin tällöin ressaavaa, mutta siinä konkreettisesti huomaa kuinka talot rakentuu ja koko ajan oppii uutta. Myös usein saa hyvää palautetta ja huomaa onnistuneensa.
Parasta työmaalla on kuitenkin se, että on pääsääntöisesti ainoa nainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti